Meistä

Olemme kuusihenkinen perhe Pohjois-Pohjanmaalta Kalajoelta. Kennelin takaa löydyn minä, Sirpa Männistö. Kasvattajakurssin suoritin syksyllä 2012 ja kennelnimi Canes Marinos minulle myönnettiin heinäkuussa vuonna 2013. Olen Kennelliiton ja Vesikoirat Ry:n sekä Bichon Frise-yhdistyksen jäsen. Olen myös allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. 

Vuonna 2006 aloimme harkita koiran ottamista ja roduksi valitsimme espanjanvesikoiran. Ensimmäinen perromme Neri saapui meille tammikuussa 2007. Nerin myötä ihastuimme rotuun ja maaliskuussa 2008 muutti meille Milli. Heinäkuun lopussa 2010 saapui meille vielä Isla-niminen perrotyttö. 

Sylikoiran paikka tuntui vielä olevan auki ja maaliskuussa vuonna 2012 meille muutti vielä bichon frise Kylli. Kylli on lähinnä nuorimman tyttäreni lenkkeily- ja halikaveri. 

Vanhimman tyttäreni ja perrojen kanssa olemme harrastaneet lähinnä omaksi iloksemme tokoa ja agilityä. Muutamissa epävirallisissa kisoissa olemme käyneet. Itse nautin paljon koirien kanssa pitkien metsälenkkien tekemisestä päivittäin. Näyttelykehät ovat myös vuosien varrella tulleet tutuiksi ja harrastus onkin lähellä sydäntäni. 

Pentueet kasvavat täällä kotona perheeni ja muun lauman keskellä. Pennuille toivon löytäväni harrastavat ja rakastavat kodit. Pennut luovutetaan madotettuina, sirutettuina sekä eläinlääkärin tarkastamina. Lähtiessään pennut saavat mukaansa pentupaketin sekä kirjalliset pennunhoito-ohjeet ja kasvattajan täyden tuen. Yhteyden kasvatteihini toivon säilyvän jatkossakin. 

Yhteystiedot
Sirpa Männistö
0407294773
sirpa.mannisto ( at ) kotinet.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti